Nimrod, joka oli ensimmäinen valtias maan päällä, hallitsi aikoinaan muun muassa kaupunkia nimeltä Baabel (1. Moos. 10: 8-10). Historian myöhemmissä vaiheissa tuo Baabelin kaupunki tunnettiin nimellä Babylon.
Spectrum -tietosanakirjan (1978) 4. osa, sivulla 599 kertoo tuon seudun kulttuurin ominaispiirteistä näin:
”USKONNOLLA oli keskeinen asema sumerilaisessa kulttuurissa. Jokaisen kaupungin katsottiin kuuluvan jollekin jumalalle, joka turvasi kaupungin vaurauden. Myös sumerilaisten kuningas kuului jumalien ryhmään”.
Sumerilainen sivistys oli PAPPISVALTAINEN, jonka johdossa oli ’suuri mies’, jumalten edustaja.
Werner Keller kirjassaan, Raamattu on oikeassa (1957), s. 280, kertoo eräästä vanhasta nuolenpääkirjoituksesta:
”Kaikkiaan on Babylonissa 53 suurten jumalain temppeliä, 55 Mardukin kappelia, 300 kappelia maan jumaluuksille, 600 taivaan jumaluuksille, 180 alttaria Ištar-jumalattarelle, 180 Nergal- ja Adad-jumalille ja 12 alttaria eri jumalille”.
Armas Salonen kirjassa Kaksoisvirranmaa (1945), sivuilla 419‐426, puolestaan toteaa kyseisen alueen kulttuurista näin:
”Harva kansa on ollut niin uskonnollinen kuin sumerilaiset ja akkadilaiset - - JUMALIEN NIMIÄ ja epiteettejä TUNNEMME hyvän joukon YLI KOLMETUHATTA.
Enlil ’Maan herra’ - - muodosti Taivaan jumalan Anun ja Veden jumalan Ean kanssa - - jumaltriadin Anu-Enlil-Ean – siis tavallaan ’PYHÄN KOLMINAISUUDEN’, - - jota kristinuskossa edustaa ’Isä-Poika-Pyhä Henki’.”
Babylon oli siis todella uskonnollinen kaupunki. Mutta MIELLYTTIKÖ tuossa kaupungissa harjoitettu USKONNOLLISUUS meidän LUOJAAMME – Daniel kertoo sen meille:
”Sinä (Babylonin tuolloinen kuningas Belsassar) - - OLET KOROTTANUT ITSESI TAIVAAN HERRAA VASTAAN - - olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe, eivät kuule eivätkä mitään tiedä.
Mutta SITÄ JUMALAA, jonka käsissä on sinun henkesi ja kaikki sinun tiesi, sitä ET OLE KUNNIOITTANUT” (Dan. 5: 22-23).
Danielin tekstin perusteella on selvää, että Babylonissa harjoitettu uskonto ei miellyttänyt luojaamme – se uskonto edusti VÄÄRÄÄ USKONTOA.
Babylonilaiset uskonnolliset käsitykset ja tavat levisivät ajan myötä ihmisten mukana kaikkialle.
VÄÄRÄ USKONTO OLI SYNTYNYT ja tänäkin päivänä se vielä voi oikein hyvin – valitettavasti.
Ilmestyskirja mainitsee ”suuren kaupungin” nimeltä Babylon (Ilm. 18: 21). Saman luvun jae 2 käyttää käsitettä ”Suuri Babylon”.
Koska Ilmestyskirja kirjoitettiin ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan lopussa, ja se kuvailee tapahtumia joiden TÄYTTYMYS ULOTTUU MEIDÄN PÄIVIIMME saakka, tuo Suuri Babylon EI voi olla TUO muinainen, jo ajat sitten raunioitunut, kirjaimellinen Babylonin kaupunki.
Tuon muinaisen Babylonin kaupungin syvän uskonnollisuuden vuoksi on johdonmukaista, että myös Ilmestyskirjan mainitsema Suuri Babylon on USKONNOLLINEN.
Kirjaimellisen Babylonin kaupungin sijaan, Suuri Babylon on KUVAINNOLLINEN ”uskonnollinen kaupunki” joka käsittää kaikki ne uskonnot, joiden tavat ja opetukset eivät ole sopusoinnussa, ainoan tosi Jumalan näkemysten ja siten hänen puhtaan palvontansa kanssa.
Suuri Babylon on siten täydellinen nimi väärälle uskonnolle kokonaisuudessaan. Se on ”väärän uskonnon MAAILMANLAAJUINEN MAHTI", josta eräs hyvin tuntemamme uskontokunta muodostaa huomattavan suuren osan – kolmasosan.
Salosen kirjasta huomasimme, että kristikunnan kolminaisuusoppi juontaa juurensa sumerilaisesta pakanuudesta.
Tietosanakirja New Encyclopædia Britannica ((1976) Micropædia, X osa) sivulla 126, tietääkin kertoa kolminaisuudesta hyvin huomionarvoisen seikan:
”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan EI sinänsä ESIINNY UUDESSA TESTAMENTISSA.
Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta.”
Myös jako pappeihin ja maallikkoihin on samaa babylonilaista perua. Armas Salonen, kirjansa Kaksoisvirranmaa (1945) sivuilla 467‐471, kirjoittaa pappissäädyn syntymisestä näin:
”Muodostui aikojen kuluessa erikoinen PAPPISSÄÄTY, jolle yksityisten kansalaisten oli suoritettava vaivannäköjen palkaksi korvausta verojen ym. muodossa. - - oli tietenkin suuri vaikutusvalta, sillä he MUODOSTIVAT ikään kuin VALTION VALTIOSSA.”.
Arvostettu historiateos, Kansojen historia (1957), osansa 6 sivulla 414 ja osansa 8 sivulla 124 kirjoittaa seuraavaa:
”Kristilliset seurakunnat olivat Rooman valtion mallin mukaan yhtyneet valtakunnanjärjestöksi, jota johtivat - - piispat sekä alempiarvoiset papit. KIRKOSTA OLI TULLUT VALTIO VALTIOON”.
”Valittiin kuninkaan osoituksesta - - saksalainen piispa - - Pyhän Pietarin istuimen haltijaksi” (eli PAAVIKSI).
”Hän kruunasi Henrik III:n ja hänen puolisonsa keisarinkruunulla”.
Kotimaa -lehti (23.2.2012) kirjoitti näin: ”perinteisesti ortodoksinen kirkko on ollut Venäjällä lähellä maan valtiomahtia”, ”Venäjällä ei voi enää nousta merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi, ellei ole kirkkomyönteinen”.
Uutisoidessaan kirkon ja valtion eroa Norjassa, sanomalehti Itä-Savo (23.5.2012) kirjoitti: ”ETTEI HALLITUS ENÄÄ NIMITÄ luterilaisen kirkon PIISPOJA” ja ”ministerien enemmistön EI ENÄÄ tarvitse kuulua kirkkoon, mutta KUNINKAAN ON YHÄ OLTAVA KIRKON JÄSEN”.
Kun ymmärtää sen, kuinka vankka jalansija papistolla on valtionhallinnossa, niin tuo mainittu seikka; ”kuin valtio valtiossa” jolla on ”suuri vaikutusvalta”, yhdistää papiston siihen ”suureen kaupunkiin”, ”jolla on maan kuninkaitten kuninkuus” (Ilm. 17: 18) eli PAPISTO OHJAA POLIITTISIA PÄÄTTÄJIÄ (maan kuninkaita).
Ilmestyskirja kertoo, että tämä meidän aikamme Suuri Babylon, suuri kaupunki, ”nainen” (Ilm. 17: 18), ”portto - - istuu paljojen vetten päällä” (17:1) ja ne vedet ”ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä” (17:15) eli siis kannattajajoukkoja.
Suuren Babylonin, toiselta nimeltä PORTON ”viinistä MAAN ASUKKAAT OVAT JUOPUNEET” ja hänen (porton) kanssa ”maan kuninkaat ovat HAUREUTTA harjoittaneet” (17:2).
"Haureus kuninkaiden kanssa" tarkoittaa uskonnollisten johtajien suhdetta valtion poliittiseen johtoon ja "kansalle juotettu viini" siten muodostunutta valtionuskontoa.
Luojamme ei näköjään pidä tuota suhdetta hyväksyttävänä, koska Raamattu kuvaa sitä haureutena – EI avioliittona.
Kansalle juotetusta ”porton viinistä” eli valtionuskonnon tarjoilemasta papiston auktoriteetista ja kansallishengestä, ”maan asukkaat ovat juopuneet” ja alkoholistin tavoin rappeutuneet heikoiksi, hallitsijoilleen passiivisen tottelevaisiksi – vaille omaa tahtoa.
Šintolaisen Japanin, Toisen maailmansodan aikana taisteluissa kuolleet noin 1 500 000 sotilasta ovat tästä huomattava esimerkki.
Heistä lähes jokainen piti antautumista häpeällisenä ja sen sijaan suurimpana kunniana henkensä antamista keisarin, tuon korkeimman šintojumalan, puolesta.
Saksan KATOLISTEN PIISPOJEN, Toisen maailmansodan puhjetessa syyskuussa 1939, julkaisemassa PAIMENKIRJEESSÄ SANOTAAN muun muassa SEURAAVAA:
"ME KEHOTAMME ‐ ‐ katolisia sotilaitamme tekemään Führeriä (valtakunnankansleri Adolf Hitler) totellen velvollisuutensa ja olemaan valmiita UHRAAMAAN KOKONAAN ITSENSÄ"
Aivan samankaltaisella uhrihengen retoriikalla, papiston toimesta on sotilaita ajettu kuolemaan myös Suomessa.
Ajatus ”kuolemattomasta sielusta” juontaa myös juurensa Babylonista. Kirjassa The Religion of Babylonia and Assuria, sivulla 556 kerrotaan seuraavaa:
”Ei kansa eivätkä liioin uskonnolliset johtajat milloinkaan ottaneet huomioon mahdollisuutta, että sellainen, joka kerran on kutsuttu olemassaoloon, tuhoutuisi kokonaan. Kuolema on portti toisenlaiseen elämään.”
Raamattu kuitenkin sanoo, että ”Se SIELU, joka syntiä tekee – sen ON KUOLTAVA (Hes. 18: 4).
Kuten luojamme ei hyväksynyt muinaisessa Babylonissa tehtyä palvontaa, hän ei hyväksy myöskään Suuressa Babylonissa harjoitettavia uskontoja.
Ilmestyskirja (Ilm. 18: 21) kuvaa VÄÄRÄN USKONNON TUHOA näin: ”Muuan mahtava enkeli otti ison kiven, myllynkiven kokoisen, heitti sen mereen ja sanoi: ’Näin paiskataan pois Babylon, tuo suuri kaupunki, eikä sitä löydetä enää’.”
Saman luvun jae 4 neuvoo meitä seuraavasti: ”LÄHTEKÄÄ POIS, jättäkää hänet, TE, JOTKA OLETTE MINUN KANSAANI, ETTETTE joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä JÄISI ALTTIIKSI NIILLE VITSAUKSILLE, JOILLA HÄNTÄ LYÖDÄÄN.”
Väärän uskonnon tuhon profetia toteutuu valtionuskontojen vaikutusvallan murentuessa maailmanlaajuisesti.
Lehdessä (IS 4.1.2015) kerrottiin satojen kirkkorakennusten odottavan ostajaa Euroopassa. Niissä pidettäviin "jumalanpalveluksiin" osallistuvien väheneminen johtaa kirkkojen hylkäämiseen.
Englannissa kirkkoja suljetaan VUOSITTAIN noin 20. Saksassa katolinen kirkko on sulkenut vuosikymmenen aikana noin 515 kirkkorakennusta.
Hollannissa Babylonista paetaan erityisellä voimalla. Siellä katolinen kirkko uskoo, että jopa kaksi kolmasosaa sen 1600 kirkosta suljetaan tulevan vuosikymmenen aikana. Protestanttien kirkoista 700 panee ovensa kiinni NELJÄN seuraavan VUODEN aikana.
Osa kirkoista on maailmalla siirretty hyötykäyttöön tekemällä niistä muun muassa ruokakauppa, kirjakauppa, kuntosali, skeittihalli, sirkuskoulu ja baari. Suomessa eräs kirkko oli muuttumassa kulttuuritaloksi.
Vaikka täällä Suomessa voidaan nyt ehkä puhua vasta "Eufratin" joidenkin latvapurojen alkulähteiden ehtymisestä, Euroopan mittakaavassa jo kuivuvat tuota virtaa ruokkivat suuremmatkin sivujoet.
Koska Raamatusta löytyy selvä kehotus valtionkirkosta eroamiselle, suorastaan VAATIMUS, miksi emme noudattaisi sitä.
 
 
 
Kerran ilmeni, että eräällä kirkkoherralla oli vaikeuksia mieltää omaa työnantajaansa valtionuskonnoksi. Pitkäaikainen työsuhde saman työnantajan palveluksessa saattaa aiheuttaa tietynlaista näköalattomuutta, joten tarjouduin valistamaan häntä. Koska tilanne saattaa olla samanlainen koko hiippakunnan alueella, enkä ole varma kirkon sisäisen tiedotuksen tehokkuudesta, laatimani opetusohjelma on syytä julkaista täällä verkossa.
Suomen PERUSTUSLAIN 6. luku, 76. pykälä toteaa: ”Kirkkolaissa säädetään EVANKELISLUTERILAISEN KIRKON järjestysmuodosta ja hallinnosta”.
 
Sakasti.evl.fi -palvelu Suomen ev.lut. kirkon työntekijöille ja toimijoille sanoo: ”Kirkkolaissa - - säädetään kirkon ja valtion SUHTEESTA”.
Evankelisluterilaisella kirkolla ja Suomen valtiolla on siis SUHDE – lieneekö kyseessä avioliitto vai jokin muu.
Oikeusministeriön omistama Finlex -tietokanta sisältää kirkkolain. Sen 1. osa, 2. luku, 2. pykälä todistaa KIRKON JA VALTION SUHDETTA, seuraavilla lauseilla:
”Kirkolliskokouksen ehdotuksen tutkiminen ja vahvistaminen on TASAVALLAN PRESIDENTIN ja eduskunnan TEHTÄVÄ”.
”Kirkolliskokouksella on myös oikeus tehdä esityksiä kirkkoa koskevasta muusta lainsäädännöstä”.
”Kirkolla on oikeus tehdä valtion viranomaisille esityksiä tai antaa lausuntoja kirkon opin ja tehtävän kannalta tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä”.
”Säädettäessä asioista, jotka koskevat KIRKON SUHDETTA VALTIOON tai toisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin, on KIRKOLLE varattava tilaisuus antaa lausunto”.
Suomen perustuslaki mainitsee nimeltä siis VAIN YHDEN uskontokunnan. Kyseisellä uskonnolla on lakiin perustuvia erioikeuksia suhteessa muihin uskontoihin. Koska valtiollinen laki takaa sille nuo erioikeudet, tuo uskonto täyttää valtionuskonnon tunnusmerkit.
Koska tuo uskonto sattuu nimeltään olemaan eräs kirkko, on täydet perusteet kutsua sitä valtionkirkoksi. Tätä asemaa todistaa myös ev.lut. kirkon teologian opettaminen julkisissa yliopistoissa. Niinpä esimerkiksi Tilastokeskus määrittelee ev.lut. -kirkon, valtionkirkko-käsitteen alle.
 
Rupatellessaan mukavia oman aikansa valtauskonnon edustajille, Jeesus sanoi heidän olevan lähtöisin Saatanasta, joka on valehtelija ja valheen isä (Joh. 8: 44).
Tuon valheen isän, Saatanan, Paavali kertoi tekeytyvän ”valon enkeliksi” ja jatkoi, että Saatanan palvelijat ”esiintyvät Jumalan asian palvelijoina” hekin. (2. Kor. 11: 14-15).
Kirkkoherran näkemys, että Suomessa ei ole valtionkirkkoa, kuulostaa edellä lueteltujen tosiasioiden valossa todella oudolta. Näkemys on harhaanjohtava, koska se hämärtää raamatullisen Suuri Babylon -käsitteen hahmottamista.
Onkohan papisto vielä aiemmin historiansa aikana kyennytkään tekemään näin helpoksi nähdä sitä, mistä lähteestä HEIDÄN virvoituksensa pulppuaa.
Paavali kertoi ”viimeisinä päivinä” olevan ”pettureita”, joissa on ”jumalisuuden ulkokuori” ja jotka ”menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen” samalla itsekin (2.Tim. 3: 1, 4, 5, 13).
Lienevätkö he niitä jotka vaalivat sitä rikkaviljaa josta Jeesus kertoi selittäessään vertaustaan (Matt.13: 36-40). Olisiko kirkkoherrallakin jotain tekemistä heidän kanssaan?
 
Kirkkoherra Toivo Loikkanen (IS 12.9.2014) kertoi ”kirkon tuntomerkiksi” sakramentin nimeltä kaste. Tutkitaanpa yhdessä kuinka ”apostolinen” tuo ”uskon, toivon ja rakkauden yhteisön” versio kasteesta on. Auktoriteettimme on tällä kertaa kirkkoraamattu vuodelta 1992. Lopuksi lainaan joitakin kirkkoherran teesejä joilla hän pyrki tukemaan ”pelastusyhteisönsä” merkitystä.
 
 
Kristillisen kasteen perusteita valottavat Apostolien teot näin; ”kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste” (2:38), ”ne, jotka ottivat hänen (Pietari) sanomansa vastaan, kastettiin” (2:41), ”kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta - - he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset” (8:12).
Juutalaisen yhteiskunnan perusyksikkö oli suurperhe; vanhemmat, naimisissa olevat pojat perheineen ja naimattomat lapset – heistä yhdessä koostui perhekunta. Kauppias (16:15), vartija (16:33) ja esimies (18:8) kastettiinkin ”perhekuntineen”.
Jeesus perusteli omaa kastettaan ”Jumalan vanhurskaan tahdon täyttämisellä”. Jumalan tahto ei täyttynyt niiden kasteelle pyrkivien osalta, joita Johannes kutsui ”käärmeen sikiöiksi” ja totesi heille: ”Tehkää hedelmää, jossa KÄÄNTYMYKSENNE NÄKYY” (Matt. 3: 7-8, 13-15).
Koska kristillisen kasteen saamisen edellytyksenä tulee olla ”kääntymyksen hedelmän näkyminen”, eli uskonnollisen vakaumuksensa osoittaminen OMAN HENKILÖKOHTAISEN valintansa myötä, noiden perhekuntien kastaminen EI VOINUT SISÄLTÄÄ tuohon PÄÄTÖKSEEN KYKENEMÄTTÖMIEN SYLIVAUVOJEN kastamista.
Kirkon ”hyvä kristillinen tapa” kastaa vauvat viimeistään parin kuukauden ikäisinä, omasta tahdosta riippumattomassa tilassa, jopa nukkuessa, on siis RÄIKEÄSSÄ RISTIRIIDASSA suhteessa APOSTOLIEN ANTAMAAN MALLIIN.
Tästä syystä kirkollinen versio kasteesta on pelkkä antikristillinen rituaali vailla pelastuksellista merkitystä. Rituaali, jolla kansalaisesta tehdään palkan maksaja papistolle, kysymättä henkilön omaa tahtoa.
Kirkkoherran mielestä kaste on nimenomaan ”kirkon tuntomerkki”. Kirkon mallin mukaista kastekäytäntöä eivät raamatun esimerkit kuitenkaan tue – kuten näimme.
Johdonmukaisesti ajateltuna kirkko EI siis ”elä evankeliumista”, EI OLE ”apostolien työn jatkamista” EIKÄ siten OLE jatkumoa ”ensimmäisille seurakunnille”.
Jo pelkästään kastekäytännöstä nähdään, että papit ”lukevat ja tulkitsevat Raamattua omalla tavallaan”, siten kuin se on edullista tehdä heidän "oman asiansa puolesta".
 
 
 
© maalaispastori Kiminkinen