Tervetuloa preppaamaan

viralliseen verkkorippikouluun

www.rippikoulu.info

-sivustolle

Jumala

Jumalan nimi

Nettisivustolla jo­ta hal­lin­noi TV7:sta tut­tu teo­lo­gi­an toh­to­ri, Sa­von­lin­nan kirk­ko­her­ra Sam­me­li Jun­tu­nen, ni­mi­merk­ki Ama­lia ava­si 1.2.2013 kes­kus­te­lun ai­hees­ta ”Ju­ma­lan ni­mi”. Ama­lia oli kiin­nit­tä­nyt huo­mi­on­sa Ju­ma­lan ni­mes­tä sa­no­ma­leh­des­sä käy­tä­vään kes­kus­te­luun ja ha­lu­si asi­as­ta tar­kem­paa tie­toa.

 

Jumalan nimi vokalisoituna Hauhon kirkon krusifiksissa
Hau­hon kir­kos­sa on tai­tei­li­jan nä­ke­mys erääs­tä ju­ma­lak­si kut­su­tus­ta, jon­ka ISÄN NIMI tuo­hon kru­si­fik­siin on kir­joi­tet­tu heprean kielellä.

Jo seuraavan kes­kus­te­li­jan toi­mes­ta vies­ti­ket­ju siir­tyi si­vu­rai­teel­le jon­ne myös kirk­ko­her­ra Sam­me­li Jun­tu­nen, nöy­rän pai­me­nen ta­voin, seu­ra­si lau­maan­sa.

Niinpä Amalia myö­hem­min 12.2. jou­tui to­tea­maan, et­tä kir­joi­tuk­set ei­vät mi­ten­kään kä­sit­te­le hä­nen aloit­ta­man­sa vies­ti­ket­jun AI­HET­TA.

Vielä yli vuotta myö­hem­min­kään 14.2.2014 kirk­ko­her­ra Sam­me­li Jun­tu­nen ei ol­lut vies­ti­ket­jus­sa teh­nyt elet­tä­kään sel­vit­tääk­seen ”Ju­ma­lan ni­meä” Ama­li­al­le ja muil­le lam­pail­leen.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Myöhemmin Sammeli Juntusen ko­ti­si­vun Kes­kus­te­lu­pals­ta-vä­li­leh­den si­säl­tö näyt­tää ole­van tyh­jen­net­ty tai ai­na­kin sin­ne pää­sy on es­tet­ty.

Olisin toivonut, et­tä tie­don­ja­noi­sia var­ten Sam­me­li Jun­tu­nen lait­tai­si si­vus­tol­leen lin­kin täl­le www.rippikoulu.info/jumala.html -si­vul­le, mut­ta ai­na­kaan 29.9.2016 men­nes­sä toi­vee­ni ei vie­lä ole to­teu­tu­nut.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Jos nimeen liit­ty­vä tie­to on to­si­aan noin sa­lais­ta, niin raa­pais­taan­pa tuos­sa alem­pa­na asi­as­ta nyt edes vä­hän pin­taa.

Kirkkoherra Sammeli Jun­tu­nen saa jat­kaa siitä sit­ten pa­rem­mal­la ajal­la.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Jos sinulle alettai­siin pu­hua Ju­ma­lan po­jas­ta, ke­tä ar­ve­li­sit tar­koi­tet­ta­van? Ar­vat­ta­vas­ti Jee­sus­ta.

Jobin kirjassa kui­ten­kin ker­ro­taan näin: ”Erää­nä päi­vä­nä Ju­ma­lan PO­JAT tu­li­vat kool­le ja aset­tui­vat Her­ran eteen”. Luo­jal­la oli siis USEI­TA poi­kia. Jo­bin kir­jan kir­joit­ta­ja jat­kaa: ”Myös Saa­ta­na oli hei­dän jou­kos­saan” (Job. 1: 6).

Matteus puolestaan kir­joit­taa: ”Pa­ho­lai­nen, jo­ka kyl­vi rik­ka­vil­jaa, on Saa­ta­na” (Matt. 13: 39). Se hen­ki­per­soo­na jos­ta sit­tem­min tu­li luo­jam­me pää­vas­tus­ta­ja, oli alun pe­rin siis ”Ju­ma­lan poi­ka” – yk­si heis­tä.

Toki myös Jeesus on ”Ju­ma­lan poi­ka” ja hän ky­ke­ni­kin Saa­ta­naa pa­rem­min to­teut­ta­maan tai­vaal­li­sen isän­sä tah­don, sil­lä tai­vais­ta kuu­lui ää­ni: "Tä­mä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon mi­nä olen miel­ty­nyt" (Matt. 3: 17).

Esimerkki valottaa si­tä, et­tä pel­kän yleis­kä­sit­teen ”Ju­ma­lan poi­ka” käyt­tö voi ai­heut­taa se­kaan­nus­ta.

Selvempää on käyt­tää kus­ta­kin Ju­ma­lan po­jas­ta hä­nen omaa hen­ki­lö­koh­tais­ta per­soo­na­ni­me­ään, ku­ten Jee­sus tai Saa­ta­na.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Raamatussa jumala-sa­naa käy­te­tään mo­ni­en eril­lis­ten per­soo­ni­en yh­tey­des­sä: Mah­ta­via mie­hiä, tuo­ma­rei­ta, sa­not­tiin ”ju­ma­lik­si” (Ps. 82: 1-6), Moo­ses toi­mi erääs­sä ti­lan­tees­sa ”ju­ma­la­na” (2. Moos. 4: 16), Tuo­mas kut­sui Jee­sus­ta ”ju­ma­lak­seen” (Joh. 20: 28), Mal­tan (ent. Me­li­te) saa­rel­la Paa­va­lin ar­vel­tiin ole­van ju­ma­la (Apt. 28: 6), tai­vaan ja maan luo­ja on Ju­ma­la (1. Moos. 1: 1) ja hä­nen pää­vas­tus­ta­jak­seen nous­sut Saa­ta­na on ”tä­män maa­il­man ju­ma­la” (2. Kor. 4: 4).

Niinpä apostoli Paa­va­li­kin to­te­si, et­tä ON LU­KUI­SIA JU­MA­LIK­SI KUT­SUT­TU­JA jo­ko tai­vaas­sa tai maan pääl­lä (1. Kor. 8: 5).

Koska Raamattu käyt­tää mo­nes­ta eri ta­hos­ta yleis­ni­meä ”ju­ma­la”, se­kaan­nuk­sen vält­tä­mi­sek­si kai­kil­la ju­ma­lil­la­kin on syy­tä ol­la OMA HEN­KI­LÖ­KOH­TAI­NEN PER­SOO­NA­NI­MI, jol­la hä­net tun­nem­me – ai­van ku­ten meil­lä ih­mi­sil­lä­kin.

Asia askarrutti ai­koi­naan myös Moo­ses­ta ja sai hä­net tie­dus­te­le­maan luo­jal­ta: "Kat­so, kun mi­nä me­nen is­ra­eli­lais­ten luo ja sa­non heil­le: 'Tei­dän isi­en­ne Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt mi­nut tei­dän luok­sen­ne', ja kun he ky­sy­vät mi­nul­ta: 'MI­KÄ HÄ­NEN NI­MEN­SÄ ON?' niin MI­TÄ mi­nä heil­le VAS­TAAN?" (2. Moos. 3: 13).

Luoja puhui Moosek­sel­le: ”mi­nä olen il­mes­ty­nyt Aab­ra­ha­mil­le, Ii­sa­kil­le ja Jaa­ko­bil­le 'Ju­ma­la­na Kaik­ki­val­ti­aa­na', mut­ta ni­mel­lä­ni 'HER­RA' en mi­nä ole teh­nyt it­seä­ni heil­le tun­ne­tuk­si” (2. Moos. 6: 2-3).

Luoja sanoi myös: "Sa­no is­ra­eli­lai­sil­le näin: HER­RA, tei­dän isi­en­ne Ju­ma­la, Aab­ra­ha­min Ju­ma­la, Ii­sa­kin Ju­ma­la ja Jaa­ko­bin Ju­ma­la, lä­het­ti mi­nut tei­dän luok­sen­ne; TÄ­MÄ ON MI­NUN NI­ME­NI IAN­KAIK­KI­SES­TI, ja NÄIN MI­NUA KUT­SUT­TA­KOON SU­KU­POL­VES­TA SU­KU­POL­VEEN" (2. Moos. 3: 15).

 

Jumalan nimi vokalisoituna Vähäkyrön kirkon alttarin yläpuolella
Luojamme persoona­nimi heprean kielellä Vähäkyrön kirkon alttari­taulun yläpuolella. Taiteilija on jättänyt nimestä yhden vokaalimerkin pois – tiedostaen tai tiedostamattaan.

Suomenkielistä teks­tiä kir­joi­tet­ta­es­sa mer­ki­tään se­kä kon­so­nan­tit (d, g, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t, v), et­tä vo­kaa­lit (a, e, i, o, u, y, ä, ö).

MUINAIShepreaa kir­joi­tet­ta­es­sa vo­kaa­le­ja ei mer­kit­ty, jo­ten sa­no­jen kir­jai­mis­ta osa puut­tuu.

Muinaisheprealaisessa teks­tis­sä noi­den aiemmin mai­nit­tu­jen ”HER­RA” -sa­no­jen koh­dal­la on siis kon­so­nan­teis­ta koos­tu­va merk­ki­jo­no.

Tekstiä lukevan täy­tyy siis tie­tää, mit­kä vo­kaa­lit ku­hun­kin sa­naan li­sätään nii­tä luet­ta­es­sa, et­tä sa­nat osa­taan lau­sua oi­kein.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kuten suomalaiset lu­ki­jat tie­tä­vät kir­jain­ten ”vrt.” tar­koit­ta­van ”ver­taa”, myös is­ra­eli­lai­set lu­ki­es­saan osa­si­vat li­sä­tä kon­so­nant­ti­ryp­päi­siin kun­kin sa­nan tar­vit­se­mat vo­kaa­lit.

Niin kauan kuin mui­nais­hep­rea oli jo­ka­päi­väis­tä pu­he­kiel­tä, tä­mä käy­tän­tö ei ai­heut­ta­nut mi­tään on­gel­maa.

 

Jumalan nimi vokalisoituna Helsingin tuomiokirkon, Kansallis­kirjaston puoleisessa päädyssä
Luojamme persoonanimi heprean kielellä Helsingin tuomio­kirkon, Kansallis­kirjaston puoleisessa päädyssä. Taiteilija on tehnyt äärimmäisenä oikealla olevasta konsonantista liian suurikokoisen, joten se valitettavasti näyttää eri kirjoitusmerkiltä kuin on tarkoitus.

Kuten noista kol­mes­ta ai­em­mas­ta va­lo­ku­vas­ta näem­me, tuon ne­li­kir­jai­mi­sen hep­re­an­kie­li­sen יהוה -merk­ki­jo­non, niin sa­no­tun TET­RA­GRAM­MIN kon­so­nan­tit, ovat NY­KY­hep­re­an vo­kaa­li­mer­keil­lä täy­den­net­ty­nä esil­lä mo­ni­en kirk­ko­jen ra­ken­teis­sa – sa­moin myös mes­su­ka­su­koi­den rin­ta­muk­sis­sa.

 

Jumalan nimi vokalisoituna messukasukoiden rintamuksissa
Ka­su­koi­ta seu­raa­vil­ta paik­ka­kun­nil­ta: Alavus, Hat­tu­la ja Toi­ja­la.

Raamatun heprealai­sis­sa kir­joi­tuk­sis­sa (Van­ha Tes­ta­ment­ti) tet­ra­gram­mi esiin­tyy lä­hes 7000 ker­taa, mut­ta hep­re­ak­si se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta ”her­raa”.

Sen ymmärtäminen, et­tä Raa­ma­tus­sa­si on tet­ra­gram­min pai­kal­la her­ra-sa­na, vaa­tii pe­reh­ty­mis­tä asi­aan.

 

Jumalan nimi vokalisoituna hepreankielisessä Raamatussa
Nyky­heprean kielellä kirjoitetussa Raamatussa luojan persoonanimen kohdalla ei ole pelkkää nelikirjaimista tetragrammia, vaan nimessä on mukana myös vokaalimerkit.

Luojan, eräs Moo­sek­sen vä­li­tyk­sel­lä an­ta­ma oh­je kuu­luu: ”älä TUR­HAAN lau­su Her­ran, si­nun Ju­ma­la­si, NI­MEÄ, sil­lä Her­ra ei jä­tä ran­kai­se­mat­ta si­tä, jo­ka hä­nen ni­men­sä TUR­HAAN lau­suu” (2. Moos. 20: 7).

Luojan persoona­ni­men lau­su­mis­ta EI kiel­let­ty – kiel­let­tiin vain sen epä­asi­al­li­nen käyt­tö. Em­me me ih­mi­set­kään pi­dä kai­kis­ta lem­pi­ni­mis­täm­me tai ni­mem­me liit­tä­mi­ses­tä mei­dän kan­nal­tam­me epä­edul­li­seen asia­yh­tey­teen.

Esimerkiksi, jos kut­sui­sim­me Tuo­mo -ni­mis­tä ys­tä­vääm­me "tum­pe­lo­tuo­mok­si" tai "tump­pu­tuo­mok­si", ala­ti hä­nen it­sen­sä kuul­len käy­tet­ty­nä hän voi­si ko­kea "lem­pi­ni­men­sä" ra­sit­tee­na.

Samoin, jos Sam­me­li Jun­tu­nen oli­si so­si­aa­li­sen ym­pä­ris­tön­sä pu­heis­sa jat­ku­vas­ti "mum­me­li­jan­tu­nen".

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Muinaisiin israeli­lai­siin lie­nee is­ke­nyt jon­kin­lai­nen tai­ka­us­koi­nen pel­ko tuo­ta Ju­ma­lan per­soo­na­ni­meä koh­taan, kos­ka he ajan myö­tä ei­vät lau­su­neet si­tä edes py­hiä kir­joi­tuk­sia lu­ki­es­saan, vaan käyt­ti­vät sen koh­dal­la kor­vi­ke­il­mai­sua ”ado­nai”, jo­ka hep­re­ak­si tar­koit­taa ”her­ra”.

Kun tapa olla lau­su­mat­ta luo­jan per­soo­na­ni­meä oli jat­ku­nut mo­ni­en su­ku­pol­vi­en ajan ja mui­nais­hep­re­an käyt­tö jo­ka­päi­väi­se­nä pu­he­kie­le­nä vä­he­ni, ih­mi­sil­lä ei ol­lut enää tie­toa sii­tä, mit­kä vo­kaa­lit tet­ra­gram­miin tu­lee li­sä­tä, kun tuo ni­mi ha­lu­taan lau­sua.

Tästä johtuen em­me myös­kään me pys­ty kir­joit­ta­maan si­tä suo­men­kie­li­seen Raa­mat­tuun al­ku­pe­räi­sel­lä ta­val­la. Var­muu­del­la tie­däm­me vain sen, et­tä tuo hep­re­an­kie­li­nen יהוה -merk­ki­jo­no voi­daan suo­men kie­leen trans­lit­te­roi­da kon­so­nan­teil­la HVHJ.

Suomenkielistä teks­tiä lue­taan va­sem­mal­ta oi­ke­al­le, mut­ta hep­re­an­kie­lis­tä teks­tiä päin­vas­tai­ses­ta suun­nas­ta, eli oi­ke­al­ta va­sem­mal­le.

Siksi heprealaisen tet­ra­gram­min kon­so­nan­tit HVHJ täy­tyy suo­men­kie­les­sä lu­kea kään­ne­tys­sä jär­jes­tyk­ses­sä, JHVH.

Nuo siis ovat luo­jam­me per­soo­na­ni­men kon­so­nan­tit, mut­ta vo­kaa­lit puut­tu­vat sii­tä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Useat raamatunkääntäjät ovat kor­van­neet JHVH-tet­ra­gram­min kai­kis­sa koh­dis­sa, is­ra­eli­lais­ten ado­nai -sa­nan käy­tös­tä juon­tu­val­la sa­nal­la HER­RA.

Tästä syystä luo­jan per­soo­na­ni­meä on vai­ke­aa tai jo­pa mah­do­ton­ta löy­tää mo­nis­ta raa­ma­tun­kään­nök­sis­tä.

Vallinneen käytännön vuok­si kes­kuu­des­sam­me voi elää hen­ki­löi­tä jot­ka ovat va­kuut­tu­nei­ta sii­tä, et­tei luo­jal­lam­me ole ni­meä, tai et­tä si­tä ei ai­na­kaan ker­ro­ta Raa­ma­tus­sa.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Olet ehkä pannut mer­kil­le Raa­mat­tua lu­ki­es­sa­si, et­tä jois­sain koh­dis­sa il­me­nee mer­kil­lis­tä her­ra-sa­nan tois­toa.

Vuoden 1992 kirkkoraa­ma­tus­sa Psal­min 71, 5:s jae kuu­luu näin: ”Si­nä olet mi­nun toi­vo­ni, Her­ra, Her­ra, mi­nun tur­va­ni nuo­ruu­des­ta as­ti”.

Esimerkiksi tässä koh­das­sa tu­li­si, ar­vo­ni­men her­ra jäl­keen, ol­la jäl­kim­mäi­sen Her­ra-sa­nan ti­lal­la luo­jam­me per­soo­na­ni­mi, IL­MAIS­TU­NA VÄ­HIN­TÄÄN­KIN tet­ra­gram­mil­la JHVH, eli näin: ”Si­nä olet mi­nun toi­vo­ni, Her­ra, JHVH, mi­nun tur­va­ni nuo­ruu­des­ta as­ti”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Jotta tuon konsonantti­jo­non si­jaan voi­sim­me kut­sua luo­jaam­me ihan lau­su­mis­kel­poi­sel­la mie­lek­kääl­lä ni­mel­lä, tu­li­si tie­tää sii­hen kuu­lu­vat vo­kaa­lit.

Jotkut nykyiset oppi­neet ovat eh­dot­ta­neet muo­toa ”Jah­ve”.

Sekin on vain yksi mo­nis­ta eh­do­tuk­sis­ta, ei­kä ku­kaan voi ol­la var­ma sen­kään oi­keel­li­suu­des­ta.

Muinaiset heprealaiset ken­ties lau­sui­vat luo­jan­sa per­soo­na­ni­men tuo­hon ta­paan, eh­kä ei­vät – si­tä ei tie­de­tä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

”BIBLIA, Se on: Co­co Py­hä Ra­mat­tu Suo­me­xi”, en­sim­mäi­nen suo­men­kie­li­nen KO­KO­NAI­NEN Raa­mat­tu vuo­del­ta 1642, käyt­tää luo­jam­me per­soo­na­ni­mes­tä sen la­ti­nan­kie­lis­tä muo­toa ”Ie­ho­vah”.

Vuo­si­en 1685, 1776 ja 1845 Raa­ma­tuis­sa per­soo­na­ni­mi on muo­dos­sa ”Je­ho­vah” ja vuo­den 1992 kään­nök­ses­sä se on ”Jah­ve”.

 

Luojamme erisnimi Raamatuissa vuosilta 1642 ja 1845
Nuoli osoittaa luojan persoona­nimeä vuoden 1642 Raamatussa.
(Taustakuvan lähde: www.doria.fi/handle/10024/66164)

Kuvaan on lii­tet­ty suo­ra­kai­teen muo­toi­nen pa­la vuo­den 1845 Raa­ma­tus­ta, sen re­kis­te­rin si­vul­ta 32, jon­ka teks­ti ny­ky­suo­mek­si kuu­luu näin: ”Ju­ma­lan olen­nol­li­nen ja oma ni­mi, jol­la hän it­sen­sä muis­ta, jot­ka ju­ma­lik­si kut­su­taan, erot­taa, on se ni­mi Je­ho­vah”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Lisätäänpä JHVH-tet­ra­gram­miin vo­kaa­lit kum­mal­la ta­val­la hy­vän­sä, JaH­VeH tai Je­Ho­VaH, pu­he­kie­les­sä jäl­kim­mäi­nen H-kir­jain liu­den­tuu pois, eli se jä­te­tään lau­su­mat­ta.

Tä­män seu­rauk­se­na suo­men­kie­li­set kir­joi­tus­asut­kin ovat ny­ky­ään il­man si­tä, eli Jah­ve ja Je­ho­va.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Vuoden 1992 kirk­ko­raa­ma­tus­sa, sen Van­han tes­ta­men­tin teks­tis­sä, Jah­ve-sa­na näyt­tää esiin­ty­vän 7 ker­taa. Nä­mä koh­dat ovat Toi­sen Moo­sek­sen kir­jan 3:15; 6:2; 6:3; 15:3; 33:19; 34:5 ja Je­sa­jan 42:8.

Tuonkin kään­nök­sen te­ki­jät ovat hie­man nuu­kail­leet, kos­ka luo­jam­me per­soo­na­ni­mi tu­li­si kir­joit­taa sin­ne noin 7000 ker­taa.

Nimi tulisi vä­hin­tään­kin il­mais­ta tet­ra­gram­mil­la JHVH, mut­ta vie­lä sel­vem­pää tie­ten­kin on käyt­tää ni­mes­tä jo­tain lau­su­mis­kel­pois­ta tun­net­tua muo­toa.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Juutalaiset oppineet, ajan­las­kum­me en­sim­mäi­sen vuo­si­tu­han­nen jäl­ki­puo­lis­kol­la, kek­si­vät pis­te- ja vii­va­jär­jes­tel­män, jol­la kon­so­nant­ti­en ym­pä­ril­le teh­tiin mer­kit edus­ta­maan puut­tu­via vo­kaa­lei­ta.

Täl­lä jär­jes­te­lyl­lä tur­vat­tiin se, et­tei hep­re­an kie­len lau­su­mi­nen ko­ko­nai­suu­des­saan oli­si pääs­syt unoh­tu­maan.

Luojan persoona­ni­men koh­dal­le he useim­mis­sa ta­pa­uk­sis­sa si­joit­ti­vat kui­ten­kin toi­set vo­kaa­li­mer­kit muis­tut­ta­maan sii­tä, et­tä sil­lä koh­dal­la lu­ki­jan tu­li lau­sua Ado­nai.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Juutalaisten kehittämien kor­vi­ke­il­maus­ten käy­tön seu­ra­uk­se­na muo­dos­tui tuos­sa vuo­den 1642 Raa­ma­tus­sa­kin esiin­ty­vä Ie­ho­vah -kir­joi­tus­muo­to, jos­ta kie­len ke­hit­ty­ess­ä tu­li Je­ho­vah ja sit­tem­min ny­kyi­nen Je­ho­va.

 

Messukasukan rintamuksessa olevien hepreankielisten kirjoitusmerkkien translitterointi suomenkielelle
ON MERKILLE­PANTAVAA, että luojamme hepreankielinen persoonanimi messukasukoiden rintamuksissa on aikoinaan vokalisoitu nimenomaan muotoon JEHOVAH – ja nimenomaan KIRKON TOIMESTA.

Tämän kirjoitus­ta­van syn­ty­mis­pro­ses­sin ai­heut­ta­mas­ta kri­tii­kis­tä huo­li­mat­ta, mo­net van­hat ko­li­kot, hau­ta­ki­vet, pat­saat ja teks­tit kirk­ko­ra­ken­nuk­sis­sa niin ul­ko­mail­la kuin Suo­mes­sa­kin to­dis­ta­vat, et­tä Je­ho­va on ol­lut sa­to­jen vuo­si­en ajan kan­sain­vä­li­ses­ti hy­väk­syt­ty luo­jam­me per­soo­na­ni­men kir­joi­tus­muo­to.

 

Yhden markan kolikko vuodelta 1604
Yhden markan kolikkoon vuodelta 1604 on luojamme persoonanimi kirjoitettu kahdella eri kielellä.

Vuodelta 1604 olevan 1 mar­kan ko­li­kon klaa­va­puo­len kes­ki­ös­sä on vaa­ka­ta­sos­sa ole­va tet­ra­gram­mi, hep­re­an­kie­li­sin kon­so­nan­tein mer­kit­ty­nä. Toi­sek­si uloim­mal­la teks­ti­ke­häl­lä, kel­lo­sek­to­ris­sa 1 - 3, on la­ti­na­lai­sin kir­jai­min sa­na JE­HO­VA. La­ti­nan­kie­li­nen teks­ti suo­mek­si kään­net­ty­nä on "Je­ho­va mi­nun loh­du­tuk­se­ni" (vrt. 2. Tess. 2: 16).

Tuo nimi on lansee­rat­tu suo­men kir­ja­kie­leen jo vii­meis­tään 1600-lu­vul­la ja se on ko­tiu­tu­nut sa­nas­toom­me niin, et­tei sen ase­maa ole syy­tä syr­jäyt­tää op­pi­nei­na it­se­ään pi­tä­vien ih­mis­ten te­ke­mil­lä AR­VAI­LUIL­LA.

 

10 dukaattia vuodelta 1631
Kolikon "auringossa" oleva hepreankielinen luojamme persoonanimi on vokalisoitu nimenomaan muotoon JEHOVAH.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Alla on kuva roomalais­ka­to­li­sen, 1500-lu­vul­ta ole­van St. Mar­tins­kirche -kir­kon kat­to­ku­po­lis­ta Sveit­sin Ol­te­nis­ta.

Kupolin keskellä ole­van teks­tin pe­rus­teel­la voi­daan us­koa, et­tä luo­jam­me per­soo­na­ni­mi on täs­sä kir­kos­sa kä­vi­jöil­le tu­tum­pi, kuin kes­ki­mää­rin suo­ma­lai­sel­le kirk­ko­kan­sal­le.

 

Jumalan erisnimi Jehova kirkossa Sveitsin Oltenissa
Roomalais­katolisen St. Martinskirche -kirkon kattokupolissa Sveitsin Oltenissa luojamme persoonanimi Jehova on selkeästi esillä.

Kuhmoisten kirkkoa kor­jat­ta­es­sa, pai­kal­li­nen sa­no­ma­leh­ti uu­ti­soi kes­kel­tä alt­ta­ri­sei­nää löy­ty­nees­tä, iso­ko­koi­sin kir­jai­min kir­joi­te­tus­ta Jehova-­sa­nas­ta. Kirk­ko­val­tuus­ton pää­tök­sel­lä tuo sei­nä­maa­laus pei­tet­tiin pa­ne­loin­nil­la.

 

Kuhmoisten kirkon alttariseinän Jehova -teksti
Kirk­ko­val­tuus­ton jä­se­nil­le hei­dän oman luojansa ni­mi oli niin suu­ri kau­his­tus, et­tä se pi­ti kirk­ko­väen kat­seil­ta pi­mit­tää paneloinnilla.

Monet muutkaan kir­kol­li­set ta­hot ei­vät nä­kö­jään omaa luo­jam­me per­soo­na­ni­men esil­lä­pi­toon tar­vit­ta­vaa hen­kis­tä kyp­syyt­tä – kirk­ko­her­ra Sam­me­li Jun­tu­nen EI suin­kaan ole yk­si­näi­nen su­si.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Nimen omistajalla on hyvä syy aja­tel­la nois­ta ”pai­me­nis­ta” niin kuin hän ai­koi­naan ajat­te­li Je­ru­sa­le­min pro­fee­tois­ta, jois­ta ju­ma­lat­to­muus oli le­vin­nyt ko­ko maa­han:

”Aikovatko he - - saat­taa mi­nun kan­sa­ni UN­HOT­TA­MAAN MI­NUN NI­ME­NI - - Voi pai­me­nia, jot­ka - - ha­jot­ta­vat mi­nun lai­tu­me­ni lam­paat - - pi­dän huo­len tei­dän pa­hain te­ko­jen­ne ran­kai­se­mi­ses­ta, sa­noo” Je­ho­va. (Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Jer. 23: 1, 2, 15, 27).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kuinkahan moni nykyinen, vaikkapa suomalainen, "maan mahtimies" nyt tuntenee persoonan tuon nimen takaa, ylistänee tuota nimeä ja tunnustanee hänen maailmanlaajuisen valtansa.

Nimittäin, jos kirkko ei oli­si teh­nyt pa­ho­jaan pii­lot­ta­mal­la tuon ni­men, her­ra-sa­nan taak­se, Uu­si kirk­ko­raa­mat­tu vuo­del­ta 1992 kan­nus­tai­si hei­tä­kin toi­mi­maan näin:

"Ylistäkää Jehovaa, ku­nin­kaat ja kan­sat, ruh­ti­naat ja kaik­ki maan mah­ti­mie­het, nuo­ru­kai­set ja nei­dot, van­hat ja nuo­ret!

YLISTÄKÖÖT NÄMÄ KAIK­KI JE­HO­VAN NI­MEÄ, sil­lä hä­nen ni­men­sä yk­sin on yl­häi­nen, hä­nen mah­tin­sa ulot­tuu yli tai­vaan ja maan". (Ps. 148: 11-13).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Nimen tunteminen ja sen käyt­tä­mi­nen ovat sel­väs­ti tär­kei­tä asi­oi­ta Je­ho­van omas­ta mie­les­tä. On ym­mär­ret­tä­vää, et­tä hän ei ole pi­tä­nyt is­ra­eli­lais­ten ”us­kon­op­pi­nei­den” laa­ti­mas­ta ni­men­sä lau­su­mis­kiel­los­ta, jo­ka lo­pul­ta joh­ti ni­men lau­su­mis­ta­van unoh­tu­mi­seen.

Israelilaiset sentään kui­ten­kin säi­lyt­ti­vät ni­men py­his­sä kir­joi­tuk­sis­saan. Kris­ti­kun­ta on men­nyt pa­huu­des­sa pal­jon pi­dem­mäl­le, pois­ta­mal­la sen Raa­ma­tus­ta lä­hes ko­ko­naan.

Jopa Moosekselle an­ta­mi­en­sa lain­tau­lu­jen koh­taan, jon­ka tun­nem­me ”toi­se­na käs­ky­nä” ja jos­sa hän va­roit­taa ni­men­sä TUR­HAS­TA käyt­tä­mi­ses­tä, Je­ho­va on OMAL­LA SOR­MEL­LAAN kir­joit­ta­nut ni­men­sä KAK­SI ker­taa: ” Älä tur­haan lau­su JE­HO­VAN, si­nun Ju­ma­la­si, ni­meä, sil­lä JE­HO­VA ei jä­tä ran­kai­se­mat­ta si­tä, jo­ka hä­nen ni­men­sä tur­haan lau­suu” (2. Moos. 20:7; 31:18).

Jehovan itsensä an­ta­man esi­mer­kin mu­kai­ses­ti hä­nen ni­me­ään EI ole tar­koi­tet­tu pii­lo­tet­ta­vak­si, vaan sen on tar­koi­tus ol­la esil­lä kai­kis­sa tar­peel­li­sis­sa asia­yh­teyk­sis­sä.




Ketähän nimi ”Gesù” mah­taa tar­koit­taa? Se on va­pah­ta­jam­me per­soo­na­ni­mi ita­li­ak­si. Es­pe­ran­tok­si hän on ”Je­suo”, puo­lak­si ”Je­zus”, ruot­sik­si ”Je­sus”, la­ti­nak­si ”Ie­sus” ja krei­kak­si ”Ii­soús”.

Etsittäessä eri kieliin per­soo­na­ni­meä Jumalan ai­no­SYN­TYI­SEL­LE po­jal­le, konsonantti- ja vo­kaa­li­ar­pa­jai­set ovat antaneet mo­nen­lai­sia voit­to­ri­ve­jä.

Mikään noistakaan vaih­to­eh­dois­ta vie­lä tus­kin ku­vaa AI­VAN TÄS­MÄL­LI­SES­TI si­tä ni­meä, jol­la Ma­ri­an esi­kois­poi­kaa huu­del­tiin hä­nen ka­dot­tu­aan van­hem­mil­tan­sa (Luuk. 2: 43-46).

Siihen ei pysty edes sen suo­men­kie­li­nen Jee­sus-vas­ti­ne. Ai­van yh­tä pal­jon oi­kein tai vää­rin oli­si­vat esi­mer­kik­si muo­dot ”Je­sua” tai ”Je­ho­sua”.

Sama epävarmuus pä­tee myös mui­den raa­ma­tul­lis­ten ni­mi­en koh­dal­la. Useim­mat ni­met muut­tu­vat jos­sain mää­rin siir­ret­tä­es­sä nii­tä kie­les­tä toi­seen. Se ei kui­ten­kaan ole es­te noi­den hen­ki­löi­den ni­meä­mi­sek­si myös suo­men­kie­lel­lä.

Meillä EI ole mi­tään syytä luo­pua kut­su­mas­ta va­pah­ta­jaam­me suo­men­kie­lisel­lä ni­mel­lä Jee­sus, vain sik­si, et­tä em­me osaa lau­sua hä­nen ni­me­ään SA­MAL­LA TA­VAL­LA, kuin sen lau­sui noin 2000 vuot­ta sit­ten hä­nen äi­tin­sä, jon­ka puo­les­taan tun­nem­me kie­les­säm­me ni­mel­lä Ma­ria.




Nimikiistelyä tär­ke­äm­pää on kut­sua luo­jaam­me ni­mel­tä ja käyt­tää pel­käs­tään HÄ­NEN yk­si­tyi­sek­si per­soo­na­ni­mek­si hel­pos­ti tun­nis­tet­ta­vaa ni­meä.

Sel­lais­ta ni­meä jo­ta ei ole ke­nel­lä­kään muul­la ja sii­nä muo­dos­sa jol­la hä­net YLEI­SIM­MIN KUS­SA­KIN KIE­LES­SÄ tun­ne­taan.

Peruste tähän käy­tän­töön il­me­nee näis­tä sa­nois­ta, jot­ka luo­ja to­te­si Moo­sek­sel­le; ”tä­mä on MI­NUN NI­ME­NI IAN­KAIK­KI­SES­TI (ikuisesti), ja NÄIN MI­NUA KUT­SUT­TA­KOON SU­KU­POL­VES­TA SU­KU­POL­VEEN” (2. Moos. 3: 15).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kehoitus on harvinaisen selkeä. Sen noudattamiseksi KUKAAN EI TARVITSE minkäänlaisen teologis-filosofisen koulukunnan kehittämiä, pakanuudesta ja kreikkalaisesta filosofiasta ammennettuja uskon oppeja.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Raamatun lukemiseen saa mer­kit­tä­väs­ti li­sää sy­vyyt­tä, kun lu­ki­es­saan MAIS­TE­LEE TEKS­TIÄ si­joit­ta­mal­la luo­jan per­soo­na­ni­men nii­hin koh­tiin joi­hin se HER­RA-sa­nan pai­kal­le kuu­luu.

Seuraavana on muu­ta­mia oi­val­li­sia esi­merk­ke­jä kirk­ko­raa­mat­tu­jen ja­keis­ta, luo­jas­tam­me ylei­sim­min kie­les­säm­me käy­te­tyl­lä per­soo­na­ni­men muo­dol­la hiot­tui­na.

 

Uu­si kirk­ko­raa­mat­tu v. 1992, Ps. 83: 19.

”Vielä he tietävät, et­tä si­nä olet JE­HO­VA, AI­NOA JU­MA­LA, MAA­IL­MAN VAL­TI­AS”.

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Jes. 12: 4.

”Ja sinä päivänä te sa­not­te: ’Kiit­tä­kää Je­ho­vaa, JU­LIS­TA­KAA HÄ­NEN NI­ME­ÄN­SÄ, - - tun­nus­ta­kaa, et­tä hä­nen ni­men­sä on kor­kea’.”

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Mii­ka 4: 5.

”Sillä kaikki kansat va­el­ta­vat ju­ma­lan­sa ni­mes­sä ku­kin, mut­ta ME VA­EL­LAM­ME JE­HO­VAN, MEI­DÄN JU­MA­LAM­ME, NI­MES­SÄ ai­na ja ian­kaik­ki­ses­ti”.

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Jes. 43: 10.

”Te olette minun TO­DIS­TA­JA­NI, sa­noo Je­ho­va, mi­nun PAL­VE­LI­JA­NI, JON­KA MI­NÄ OLEN VA­LIN­NUT”.

 

 

Uu­si kirk­ko­raa­mat­tu v. 1992, Ps. 71: 5.

”Sinä olet minun toi­vo­ni, Her­ra, JEHOVA, mi­nun TUR­VA­NI NUO­RUU­DES­TA AS­TI”.

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Jes. 43: 11.

”Minä, minä olen Je­ho­va, EI­KÄ OLE MUU­TA PE­LAS­TA­JAA, KUIN MI­NÄ”.

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Joel. 2: 32.

”Ja jokainen, jo­ka huu­taa avuk­si JE­HO­VAN NI­MEÄ, pe­las­tuu”.

 

 

Uu­si kirk­ko­raa­mat­tu v. 1992, Ps. 144: 15.

”Onnellinen se kansa, jon­ka käy näin hy­vin, ON­NEL­LI­NEN SE KAN­SA, JON­KA JU­MA­LA ON JE­HO­VA!”.

 

 

Py­hä Raa­mat­tu v. 1933, Ps. 37: 9.

”Sillä pahat hä­vi­te­tään, mut­ta JOT­KA JE­HO­VAA ODOT­TA­VAT, NE PE­RI­VÄT MAAN”.

 

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Näin Raamatun lukeminen on hieman vaikuttavampaa, kuin ”herra, herra” -sanoja hokien – vai kuinka?

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Raamattua lukiessa luo­jan per­soo­na­ni­meä ei kui­ten­kaan kuu­lu lait­taa kaik­ki­en Raa­ma­tus­sa esiin­ty­vi­en her­ra-sa­no­jen ti­lal­le, vaan vain nii­hin koh­tiin jois­sa vää­rä­mie­li­set kään­tä­jät ovat pi­mit­tä­neet tet­ra­gram­min her­ra-sa­nal­la.

Olisi todella ikä­vää, jos Raa­ma­tun ym­mär­ryk­sem­me oli­si vää­rä­mie­lis­ten ja vil­pil­lis­ten (San. 3: 32) raa­ma­tun­kään­tä­ji­en ar­moil­la, jot­ka vie­rok­su­vat luo­jam­me per­soo­na­ni­meä.

Tilanne kor­jaan­tuu, kun lu­kee sel­lais­ta kään­nös­tä jos­sa tuo sel­vi­tys­työ on jo teh­ty – OI­KEA­MIE­LIS­TEN kään­tä­ji­en toi­mes­ta.

Sel­lai­nen kään­nös on Py­hän Raa­ma­tun Uu­den maa­il­man kään­nös.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Aihetta on kä­si­tel­ty myös mm. Itä-Sa­vo -leh­des­sä. Luo­jam­me on to­sin sii­nä mää­rin glo­baa­li olen­to, et­tä hän tun­tee ni­men­sä myös mui­den hiip­pa­kun­ti­en alu­eil­la.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Toista Moo­sek­sen kir­jaa vuo­den 1642 Raa­ma­tus­ta pää­see se­laa­maan Kan­sal­lis­kir­jas­ton Aar­teet -ko­ko­el­mas­ta.

Siel­tä avau­tu­vas­ta pdf-tie­dos­tos­ta kli­ka­taan 5 si­vua eteen­päin, jol­loin pääs­tään Raa­ma­tus­sa si­vul­le 34, jos­ta tuol­la ai­em­min ole­van, raa­ma­tun­teks­tiä si­säl­tä­vän va­lo­ku­van ra­jaus on teh­ty.