Kesäpäivänseisauksen tienoilla muistellaan Johannes Kastajaa – häntä, joka kastoi Jeesuksen Jordanilla. Ennen kastetta Johannes vastusteli, koska hänen mielestään hänen itsensä olisi ollut sopivampaa saada kaste Jeesukselta.
Johannes kuitenkin suostui Jeesuksen perustellessa pyyntöään ”Jumalan vanhurskaan tahdon täyttämisellä” (Matt. 3: 13-15).
Tuon tahdon täyttymisestä ei ollut kyse kaikkien kasteelle tulevien kohdalla. Johannes kutsui ”käärmeen sikiöiksi” kasteelleen pyrkiviä juutalaisuuden johtohenkilöitä ja totesi heille: ”Tehkää hedelmää, jossa KÄÄNTYMYKSENNE NÄKYY” (Matt. 3: 7-8).
Sallittaneenko tämän päivän kastettaville, KIRKON PIIREISSÄ, mahdollisuutta osoittaa kääntymyksensä, tuottamalla tuollaista Jumalan vanhurskaan tahdon NÄKYVÄÄ hedelmää – ENNEN kastetta.
Kirkollisten piirien mukaanhan ”Hyvä kristillinen tapa on, että lapset kastetaan viimeistään parin kuukauden päästä syntymästä”.
Piispan teologinen sihteeri, Mikkelin tuomiokapitulin hiippakuntasihteeri Merja Vuorikari, osoitti yli talousalueen rajojen kantavaa lähimmäisen rakkautta, NIMEÄMÄLLÄ Savonlinnassa ilmestyvässä Itä-Savo -lehdessä (13.1.2013), ”PÄÄONGELMAISIKSI” sellaiset lasten vanhemmat, jotka itse kuuluvat kirkkoon mutta eivät tuo lastaan kastettavaksi.
Käsitykseni mukaan hiippakuntasihteeri Vuorikari EI laskenut itseään pääongelmaisten joukkoon.
Tästä syystä yritän parhaani mukaan osoittaa hänelle syytä myös itsekritiikkiin.
Samalla lähetän lohdutuksen sanani niille, vauvansa kastamatta jättäneille lähimmäisilleni, jotka ”pääsihteerin” sanojen vuoksi nyt rypevät syvässä synnintunnossa ja katumuksessa.
Sihteerikön mukaan tuollaiset vanhemmat perustelevat päätöstään näin; ”lapsi saa aikanaan itse päättää, haluaako hän kuulua johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Ei tehdä ratkaisua lapsen puolesta ja häntä kuulematta”.
Samankaltaisia sanoja samasta aiheesta, laitettiin kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäen suuhun, Itä-Savo -lehden otsikoidessa 11.11.2012: ”Kastettujen väheneminen huolestuttaa kirkkoa”.
Hiippakuntasihteeri toki osasi kertoa ”aikuisen suuren pään muodostamasta ongelmasta” kauniisti.
Katsotaanpa kuitenkin vielä varmuuden vuoksi, löytyykö pääkonsulentin esikoislapselle tehdylle vauvakasteelle perusteita ”Isosta Kirjasta”.
Kristillisen kasteen ehdotonta perustetta, eli Jumalan vanhurskaan tahdon NÄKYVÄN hedelmän tekemisen tärkeyttä, todistaa Apostolien teot näin:
”KÄÄNTYKÄÄ ja ottakaa itse kukin kaste” (2:38).
”NE, JOTKA OTTIVAT HÄNEN (Pietari) SANOMANSA VASTAAN, kastettiin” (2:41).
”KUN IHMISET KÄÄNTYIVÄT USKOMAAN Filipposta, joka julisti HYVÄÄ SANOMAA - - he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset” (8: 12).
Luetelluissa esimerkeissä KASTETTAVAT henkilöt ITSE tekivät OMAN, HENKILÖKOHTAISEN TIETOISEN VALINNAN, kasteen ottamiseksi.
Mikään Raamatun esimerkeistä EI puhu sen puolesta, että kastaminen tehdään kastettavan omasta tahdosta riippumattomassa tilassa – VAUVANA, JOPA NUKKUESSA.
Apostolien tekojen mukaan, kangaskauppias (16:15), vanginvartija (16:33) ja synagogan esimies (18:8) kastettiin perhekuntineen.
Tuolloisen juutalaisen yhteiskunnan perusyksikkö oli suurperhe, johon kuuluivat vanhemmat, heidän naimisissa olevat poikansa perheineen ja naimattomat lapset.
Vauvakasteista ei niidenkään yhteydessä ole mainintaa. Kuinkapa olisi, koska niitä ei tehty.
Koska kristillisen kasteen saamisen edellytyksenä tulee olla ”kääntymyksen hedelmän näkyminen”, eli uskonnollisen vakaumuksensa osoittaminen OMAN HENKILÖKOHTAISEN valintansa myötä, noiden perhekuntien kastaminen EI VOINUT SISÄLTÄÄ tuohon PÄÄTÖKSEEN KYKENEMÄTTÖMIEN SYLIVAUVOJEN kastamista.
Näyttää siltä, että hiippakuntasihteerin parjaama, monien vanhempien näkökanta, on ihan EDELLYTYS kristilliseen kasteeseen.
Jo edellä mainitussa Kirkon tutkimuskeskuksen johtajaa lainanneessa Itä-Savo -lehden artikkelissa, kerrottiin kirkon suosituksesta kastaa lapsi KAHDEN KUUKAUDEN KULUESSA syntymästä.
Raamatusta EI kuitenkaan löydy mitään perusteita sellaiselle hätäilylle – kuten näimme. Luonnollisesti ei myöskään ns. hätäkasteelle.
Savonlinnan seurakunnan lähetystyön ja viestinnän teologi, rovasti Toivo Loikkanen kirjoitti Savonlinnassa ilmestyvässä Itä-Savo -lehdessä 3.4. 2014 kirkon jäsenyydestä, ”johon liitymme KASTEESSA usein jo PIENINÄ LAPSINA RAAMATUN ja kirkkomme OPIN MUKAISESTI”.
Rovasti Toivo Loikkasen mukaan vauvakaste on siis ”RAAMATUN OPIN MUKAISTA” – jaahas.
Koska teologi saattaa joidenkin mielestä olla Jumalaan liittyvissä asioissa korkean tason auktoriteetti, oli hyvä tarkistaa Raamatun kanta vauvakasteeseen vielä siitä itsestään.
Raamatusta löytyikin hyvin vahvaa näyttöä siitä, että tuo ”hyvä kristillinen tapa” EI OLE ”RAAMATUN OPIN MUKAISTA” – VAIKKA viestinnän teologi, rovasti Toivo Loikkanen NIIN VÄITTI?
Raamatullisilla perusteilla vauvakaste EI siis ole ”kristillinen tapa”, vaan pelkkä kirkollinen tapa ja hengelliseltä kannalta siten kirkon harhaoppi – yksi niistä.
Kirkon ”hyvä kristillinen tapa” kastaa vauvat viimeistään parin kuukauden ikäisinä, omasta tahdosta riippumattomassa tilassa, jopa nukkuessa, on siis RÄIKEÄSSÄ RISTIRIIDASSA suhteessa APOSTOLIEN ANTAMAAN MALLIIN.
Tästä syystä kirkollinen versio kasteesta on pelkkä antikristillinen rituaali vailla pelastuksellista merkitystä.
Rituaali, jolla uudesta kansalaisesta tehdään palkan maksaja papistolle, kysymättä henkilön omaa tahtoa.
Kirkon kastekäytännöstä nähdään, että papit ”lukevat ja tulkitsevat Raamattua omalla tavallaan”, siten kuin se on edullista tehdä heidän "oman asiansa puolesta".
Eipä ihme, että valveutuneiden vanhempien kohdalla, VASTA VARTUTTUAAN lapset ITSE päättävät oman uskonnollisen vakaumuksensa.
Ne lasten vanhemmat jotka jättävät vauvansa kastamatta, ovat kasteen suhteen, valtion virallisia ”sielunpaimenia” viisaampia.
Koska keskuudessamme on niinkin viisaita maallikoita, hengellisyyden katoamisesta ei todellakaan kannata kantaa huolta, vaikka taloudellisten resurssien heikentyessä kirkko-organisaatio kuihtuu pois.
Rippipastori seuraa ilolla vauvakasteiden määrän vähenemistä. Sehän on Raamatun perusteella näköjään ihan oikea suuntaus – suorastaan edellytys kristilliselle kasteelle.
Kuinkas ne selvät asiat sössivät tuolla tavalla – ja vieläpä piispan toimistossa.
 
 
 
© maalaispastori Kiminkinen