Tervetuloa preppaamaan

viralliseen verkkorippikouluun

www.rippikoulu.info

-sivustolle

• Maallistuminen
• Kirkonmäki
• Paavi
• Twaarna
• Sota
• ♥   Rakkaus   ♥
• Antikristus
• Ehtoollinen
• Kaste
• Joulu
• Syntymäpäivä
• Kirkkohistoria

• INFO - Etusivu
• Piispan tarkastus
• Sielu
• Väärä profeetta
• Babylon
• Jumalan nimi

Sielu

Sielu Vanhassa ja Uudessa testamentissa

Vanhassa Testa­men­tis­sa esiin­ty­vä sie­lu-sa­na on kään­nös hep­rea­lai­ses­ta sa­nas­ta ne´feš. Kat­so­taan­pa esi­merk­ke­jä sii­tä mis­sä yh­teyk­sis­sä Raa­mat­tu si­tä käyt­tää. Aloi­te­taan he­ti en­sim­mäi­ses­tä moo­sek­sen­kir­jas­ta. Lai­nauk­set Raa­ma­tus­ta ovat 1933/38 kään­nök­ses­tä.

”Silloin Herra Ju­ma­la te­ki maan to­mus­ta ih­mi­sen ja pu­hal­si hä­nen sie­ra­miin­sa elä­män hen­gen, ja niin ih­mi­ses­tä tu­li elä­vä sie­lu” (1.Moos. 2:7).

Tä­män ta­pah­tu­man yh­tey­des­sä on syy­tä huo­ma­ta, et­tä ih­mi­seen EI LAI­TET­TU SIE­LUA vaan HÄ­NES­TÄ TU­LI SIE­LU.

Ih­mi­seen ei lai­tet­tu myös­kään elä­vää hen­keä vaan ELÄ­MÄN hen­ki. Elot­to­mas­ta ih­mi­ses­tä tu­li tä­män ta­pah­tu­man myö­tä, ELÄ­VÄ IH­MI­NEN – ELÄ­VÄ SIE­LU.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kolmas mooseksen­kir­ja an­taa toi­sen huo­mi­on­ar­voi­sen esi­mer­kin ne´feš -sa­nan käy­tös­tä: ”Jos jo­ku lyö kuo­li­aak­si ih­mi­sen (ne´feš), ke­nen hy­vän­sä, hä­net ran­gais­ta­koon kuo­le­mal­la. Mut­ta jo­ka lyö kuo­li­aak­si ko­ti­eläi­men (ne´feš), kor­vat­koon sen” (3.Moos. 24: 17-18).

Sieluksi monessa muus­sa koh­taa kään­net­ty ne´feš -sa­na on tuos­sa koh­taa kään­net­ty se­kä sa­nak­si ih­mi­nen, et­tä sa­nak­si ko­ti­eläin.

Al­ku­kie­li­sen il­mai­sun ym­mär­tä­mi­sen kan­nal­ta sel­ke­äm­pää oli­si ol­lut teh­dä nä­mä kään­nök­set ”ih­mi­sen” si­jaan ih­mis­sie­luk­si ja ”ko­ti­eläi­men” si­jaan ko­ti­eläin­sie­luk­si.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Arabian kielen eme­ri­tus­pro­fes­so­ri, teo­lo­gi­an kun­nia­toh­to­ri Heik­ki Pal­va kir­jas­saan Raa­ma­tun tie­to­sa­nas­to (1974, s. 246) to­te­aa sa­nas­ta ne´feš seu­raa­vaa:

”Sie­lu ei - - mer­kit­se mi­tään sel­lais­ta, mi­kä ih­mi­sel­lä oli­si, mut­ta eläi­mil­tä puut­tui­si. Hep­rea­lai­ses­sa teks­tis­sä käy­te­tään eläi­mis­tä­kin sa­maa sa­naa, vaik­ka se ON­KIN SUO­MEN­NET­TU TOI­SIN - - mer­kit­see elä­vää ja toi­mi­vaa olen­toa”.

Ne´feš -sanan suomen­kie­li­nen kään­nös ”SIE­LU” siis TAR­KOIT­TAA IH­MIS­TÄ TAI ELÄIN­TÄ, TAI ELÄ­MÄÄ JO­KA IH­MI­SEL­LÄ TAI ELÄI­MEL­LÄ ON – EI MI­TÄÄN HEN­KI­MAA­IL­MAN OLEN­TOA.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Helsingin yliopiston itä­mai­sen kir­jal­li­suu­den pro­fes­so­ri Jus­si Aro kir­jas­sa Psal­mit ny­ky­suo­mek­si (1973, s. 233) yh­tyy nä­ke­myk­seen to­tea­mal­la näin:

”Hep­re­an ne´feš EI MER­KIT­SE RUU­MIIS­TA ERO­TET­TA­VIS­SA OLE­VAA HEN­KIS­TÄ OLEN­TOA, vaan ih­mi­sen - - tie­tois­ta ole­mus­ta - -, ’it­seä’.

’Pe­las­ta mi­nun sie­lu­ni’ ” (esim. Ps. 116:4) ”ei mer­kit­se niin sa­not­tua ’sie­lun pe­las­tus­ta’ vaan KO­KO ELÄ­VÄN IH­MI­SEN PE­LAS­TA­MIS­TA; jo pelk­kä ’pe­las­ta mi­nut’ ” (esim. Ps. 25:20) ”sa­noo suun­nil­leen sa­man asi­an”.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Jos esimerkiksi pe­las­tus­lai­tok­sen sa­vu­su­kel­ta­ja saat­taa pa­la­vas­ta ra­ken­nuk­ses­ta ulos tur­vaan hen­ki­lön, jo­ka it­se ei oli­si kyen­nyt siel­tä pe­las­tau­tu­maan, tuo pa­lo­mies pe­las­taa sen mi­tä Raa­mat­tuun kir­joi­te­tul­la ”sie­lul­la” tar­koi­te­taan.

Palomiehen toimesta tuo pe­las­tet­tu hen­ki­lö säi­lyy elä­vä­nä ja toi­mi­va­na olen­to­na, ole­mas­sa ole­va­na tie­toi­se­na ih­mi­se­nä – sieluna.

Aivan samoin ”sie­lu” pe­las­te­taan myös sii­nä ta­pauk­ses­sa, et­tä lie­te­lan­ta-al­taa­seen pu­don­nut lyp­sy­leh­mä saa­daan ve­det­tyä kui­vil­le jat­ka­maan mai­don tuot­ta­mis­ta.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Kun elävän olennon kuol­les­sa niin sa­no­tus­ti ”hen­ki läh­tee”, pois­tuu­ko ke­hos­ta jo­ta­kin? Kat­so­taan muu­ta­ma raa­ma­tun­koh­ta jot­ka kä­sit­te­le­vät kuo­le­mis­ta ta­pah­tu­ma­na – niin ih­mi­sen kuin eläi­men­kin kan­nal­ta.

Ensimmäiset neljä raa­ma­tun­koh­taa ovat Van­has­ta tes­ta­men­tis­ta, jo­ten hen­ki-sa­na on kään­nös hep­re­an­kie­len sa­nas­ta ru´ah, jo­ka tar­koit­taa elin­voi­maa.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

”Kun hänen henkensä (elin­voi­man­sa) läh­tee hä­nes­tä, niin hän tu­lee maak­si jäl­leen; si­nä päi­vä­nä hä­nen hank­keen­sa rau­kea­vat tyh­jiin” (Ps. 146:4).

”Sinä otat pois niiden hen­gen (elin­voi­man), ne kuo­le­vat ja pa­la­ja­vat to­muun jäl­leen (Ps. 104:29).

”Sillä ihmislasten käy niin­kuin eläin­ten­kin; sa­ma on kum­pi­en­kin koh­ta­lo. Niin­kuin toi­set kuo­le­vat, niin toi­set­kin kuo­le­vat; yh­tä­läi­nen hen­ki (elin­voi­ma) on kai­kil­la” (Saar. 3:19).

”Tomu palajaa maahan, niin­kuin on ol­lut­kin, ja hen­ki (elin­voi­ma) pa­la­jaa Ju­ma­lan ty­kö, jo­ka sen on an­ta­nut­kin” (Saar. 12:7).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Uusi testamentti on alun pe­rin kir­joi­tet­tu krei­kan­kie­lel­lä. Luuk­kaan evan­ke­li­umi ker­too Jee­suk­sen vii­mei­set sa­nat juu­ri en­nen kuo­le­maan­sa: ”Jee­sus huu­si suu­rel­la ää­nel­lä ja sa­noi: ’Isä, si­nun kä­sii­si mi­nä an­nan hen­ke­ni’. Ja sen sa­not­tu­aan hän an­toi hen­ken­sä” (Luuk. 23:46).

Tä­mä hen­ki, jos­ta Jee­sus luo­pui, on kään­nös krei­kan­kie­len sa­nas­ta pneu´ma, jo­ka puo­les­taan on vas­ti­ne hep­re­an­kie­len sa­nal­le ru´ah (elin­voi­ma).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Mitä Jeesus tar­koit­ti, kun hän sa­noi luo­vut­ta­van­sa hen­ken­sä isän­sä kä­siin? Hän ei suin­kaan ol­lut mat­kal­la tai­vaa­seen. Hän tie­si, et­tä hän kuo­lee ja hä­net tul­laan he­rät­tä­mään kol­man­te­na päi­vä­nä maan pääl­le.

Sanoillaan Jeesus il­mai­si tie­tä­vän­sä, et­tä HÄ­NEN ELÄ­MÄN­ODOT­TEEN­SA ON JU­MA­LAN KÄ­SIS­SÄ – RIIP­PU­EN KO­KO­NAAN JU­MA­LAS­TA. Sii­nä mie­les­sä kuo­le­man yh­tey­des­sä hen­ki eli elin­voi­ma ”pa­la­jaa Ju­ma­lan ty­kö” (Saar. 12:7).

Aivan kuten maksu­vai­keuk­siin jou­tu­neen os­ta­jan kiin­teis­tö ”pa­laa” aiem­mal­le omis­ta­jal­le. Kiin­teis­tö­kään ei siir­ry fyy­si­ses­ti ta­kai­sin myy­jän luo, se vain pa­lau­tuu hä­nen hal­lin­taan­sa.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Ne´feš -sanan vastine krei­kan­kie­les­sä on psy·khe´ ja ru´ah -sa­nan vas­ti­ne on pneu´ma·tos. ”Sie­lu” ja ”hen­ki” ovat siis kak­si eri asi­aa myös Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa.

Paa­va­lin kir­je hep­rea­lai­sil­le an­taa täs­tä esi­mer­kin: ”Ju­ma­lan sa­na - - tun­kee lä­vit­se, kun­nes se erot­taa sie­lun (psy·khe´) ja hen­gen (pneu´ma·tos)” (Hepr. 4:12).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Pakanauskonnoista ja Pla­to­nin fi­lo­so­fi­as­ta pe­riy­ty­en, useil­le ih­mi­sil­le ”sie­lu” tar­koit­taa ih­mis­olen­non ai­nee­ton­ta tai hen­kis­tä osaa, jo­ka jää eloon li­ha­ruu­miin kuol­les­sa. Sel­lais­ta aja­tus­ta Raa­mat­tu ko­ko­nai­suu­te­na tar­kas­tel­tu­na ei tue.

Kirjansa sivulla 246 pro­fes­so­ri Pal­va to­te­aa­kin: ” ’Kuo­le­mat­to­man sie­lun’ kä­si­te kuu­luu kreik­ka­lai­seen fi­lo­so­fi­aan, ei Van­haan ei­kä Uu­teen tes­ta­ment­tiin”.

Palvan sanat ovat so­pu­soin­nus­sa suh­tees­sa Raa­mat­tuun, jo­ka ker­too, et­tä ”SE SIE­LU, JO­KA SYN­TIÄ TE­KEE – SEN ON KUOL­TA­VA” (Hes. 18:4).

Sie­lu ei siis ole kuo­le­ma­ton. Op­pi "kuo­le­mat­to­mas­ta sie­lus­ta" on val­het­ta, edus­ta­en hen­gel­lis­tä pi­meyt­tä.

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

Filosofian, tuon ih­mis­läh­töi­sen vii­sau­den, pa­ka­na­us­kon­to­jen­sa ja luo­pio­kris­til­li­syy­ten­sä avul­la tuo ”tä­män maa­il­man ju­ma­la” (2.Kor. 4:4) Saa­ta­na, on saa­nut sie­lu -kä­sit­teen mer­ki­tyk­sen ih­mis­ten ajat­te­lus­sa, hä­mär­ret­tyä to­del­li­sek­si hen­gel­li­sek­si pi­mey­dek­si.

”Jos siis se (hen­gel­li­se­nä pi­tä­mä­si) va­lo, jo­ka si­nus­sa on, on pi­meyt­tä, kuin­ka suu­ri on­kaan pi­me­ys!” (Matt. 6:23).

○ ○ ○ ○ ○ ○ ○

On sanomattakin sel­vää, et­tä ”kuo­le­mat­to­man sie­lun” kä­si­tys­tä vil­je­le­vät, Kris­tuk­sen seu­raa­jik­si it­se­ään väit­tä­vät tun­te­mam­me us­kon­not, edus­ta­vat si­tä rik­ka­vil­jaa jos­ta Jee­sus ver­tauk­ses­saan va­roit­ti (Matt. 13: 24-30 ja 36-43).

 

Sivun alkuun

Takaisin etusivun alkuun